Suomalaisten ja virolaisten yhteistyö terveydenhuollossa

Suomalaisilla ja virolaisilla on ollut tiivis yhteistyö terveydenhuollossa jo vuosikymmenten ajan. Olen työssäni kokenut, kuinka paljon olemme oppineet juuri suomalaisilta kollegoilta – erityisesti hoitotyössä. Samalla pohdin usein, miten voisimme Virossa tarjota potilaille enemmän aikaa ja huomiota.

Pidempiä johdantoja ei ehkä tarvita – suomalaiset ovat aina olleet virolaisille tärkeitä ystäviä ja kumppaneita. Olen toiminut pitkään terveydenhuollossa ja erityisesti koulutuksen parissa, ja iloitsen mahdollisuudesta jakaa muutamia ajatuksia tästä aiheesta.

Kun suomalaiset käyttävät Virossa terveyspalveluja, on hyvä muistaa, että olemme monella tavalla velkaa juuri Suomelle siitä, mikä meillä on mennyt hyvin – etenkin hoitotyön osalta. Kun rautaesirippu kaatui, suomalaiset kollegamme sairaaloista, liitoista ja kouluista tulivat nopeasti auttamaan ja tukemaan sekä tiedon että välineiden kanssa.

Itse työskentelin tuolloin sairaalassa Tallinnassa ja sain vuonna 1990 mahdollisuuden lähteä Ouluun. Siellä harjoittelin lähes kaksi vuotta fysioterapeuttien kanssa neurologisten potilaiden kuntoutuksessa ja työskentelin sairaanhoitajana neurologian osastolla. Se kokemus on vaikuttanut minuun tähän päivään asti. Minulla oli myös onni päästä hyvin kehityshaluiseen osastoon, jossa sain parhaat esikuvat. Opin työskentelemään halvaantuneiden ja muiden neurologisten potilaiden kanssa, mutta kaikkein tärkeintä oli oppia olemaan hoitaja, joka todella keskustelee ihmisen kanssa.

Neuvostoajalla opiskelleena sairaanhoitajana emme puhuneet paljon potilaiden kanssa – teimme toimenpiteet, jaoimme lääkkeet ja valmisti­mme potilaita tutkimuksiin, mutta neuvominen kuului lääkäreille. Oulussa opin, että osa työvuoroa kuuluu siihen, että keskustellaan potilaan kanssa hänen terveydestään ja etsitään yhdessä vastauksia kysymyksiin. Tämä sopi minulle hyvin, sillä näin opin tuntemaan potilaani paremmin ja pystyin myös tukemaan heitä paremmin. Potilaat suhtautuivat minuun lämpimästi, ja noista ajoista on jäänyt paljon hyviä muistoja.

Neurologiset sairaudet kulkevat usein ihmisen mukana koko elämän, joten on tärkeää, että terveydenhuollossa on ammattilaisia, jotka osaavat tukea ihmistä hänen elämäntiellään.

Virossa tunnemme kuitenkin yhä usein, että potilaat eivät saa tarpeeksi tietoa. Usein tuntuu, ettei aikaa yksinkertaisesti ole riittävästi. Lääkärillä tai hoitajalla on vastaanottoon joskus vain parikymmentä minuuttia, ja moniin kysymyksiin ei ehdi saada vastausta. Potilas lähtee kotiin mietteineen, kysyy ystävältä tai etsii apua netistä. Myös terveydenhuollon ammattilaiset itse sanovat, että ajan puute on iso ongelma. Valitettavasti ratkaisuksi tarjotaan usein uusia ja kalliita digialustoja tai sovelluksia.

Elämänkokemukseni pohjalta uskallan kuitenkin epäillä, että jokaisen ongelman ratkaisu ei voi olla uusi sovellus tai verkkopalvelu. Joskus paras ratkaisu on vain se, että on joku, joka kuuntelee ja vastaa rehellisesti.

Ülle Ernits

Rektor/rector

Tallinna Tervishoiu Kõrgkool/Tallinn Health University of Applied Sciences

Kännu 67, 13418 Tallinn,

Eesti