Blogi

Kirjeenvaihtajamme Marko Enqvist: "Silminnäkijät: Taistelu Ukrainasta"  

Silminnäkijät: Taistelu Ukrainasta

kirj. valtiotieteen tohtori Timo Hellenberg, toimittaja Nina Leinonen


Marraskuun lopulla 2013 alkanut EuroMaidan ja sitä seuranneet tapahtumat ovat epäilemättä merkittävin Eurooppaa koskettanut kriisi tällä vuosikymmenellä. EuroMaidan päättyi helmikuun lopulla 2014 vallan vaihtumiseen Ukrainassa, silloinen Ukrainan presidentti Janukovitsh jätti Kiovan kuukausia jatkuneiden mielenosoitusten ja Kiovaa koskettaneen brutaalin verilöylyn päätteeksi. Tapahtumia Kiovassa seurasi hyvin pian ”vihreiden miesten” suorittama Krimin miehittäminen, hyvin pian tapahtumavyöryn alun jälkeen selvisi, että nämä ”pienet vihreät miehet” olivat Venäjän asevoimien joukkoja – Krimin niemimaan miehittäminen päättyi laittomiin vaaleihin ja lopulta niemimaan anneksoitiin Venäjään. Ukrainan koettelemukset eivät kuitenkaan olleet vielä ohi, kevään edetessä pidemmälle Itä-Ukrainassa – Donbasissa – alkoi separatismin aalto, jota yritettiin levittää ”vapaaehtoisten” voimin laajemmallekin alueelle Etelä-Ukrainaan Mustan meren pohjoisrannikolle idästä länteen Odessaan saakka. Separatismia seurasi Itä-Ukrainassa sota, joka jatkuu edelleen yli kaksi vuotta alun jälkeen. Sota, joka on vaatinut yhteensä yli 10 000 uhria – siviileitä ja sotilaita. Ukrainassa sota on koskettanut useampaa miljoonaa Donbasin asukasta, Venäjällä tuhansien ”vapaaehtoisten” ja Venäjän asevoimien sotilaiden perheitä ja taistelijoita.

Silminnäkijät: Taistelu Ukrainasta -teos perustuu Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen omiin silminnäkijähavaintoihin. Timo Hellenberg on kirjoittanut teoksen Kiovan tapahtumia käsittelevän osan alkaen aiheen purkamisen Ukrainan yhteiskunnallisista ongelmista ynnä kansalaisten odotuksista ajalta ennen EuroMaidanin alkua. Nina Leinosen osuus käsittelee pääosin sotaa Itä-Ukrainassa sellaisena, kuten hän on sen nähnyt ja kokenut työskennellessään toimittajana alueella.

Tutustuttuani teokseen en voi muuta kuin kiitellä sitä, että niin Hellenberg kuin Leinonen ovat istuneet alas ja kirjoittaneet tämän, monella tapaa, tärkeän teoksen. EuroMaidanista ja Ukrainan tapahtumista on kirjoitettu useita teoksia, tavalla tai toisella olen tutustunut osaan niistä – ne ovat täydentäneet omia havaintojani EuroMaidanin ja Ukrainaa myöhemmin koskettaneen sodan tapahtumista. Pidän erinomaisen hienona sitä, että Hellenberg on kyennyt avaamaan Ukrainan yhteiskunnallisia ongelmia tarkkapiirteisesti ja objektiivisesti, hänen havaintonsa tukevat omia havaintojani, joita olen tehnyt matkoillani Ukrainassa ja keskustellessani paikallisten kanssa ja tutustuessani maahan vuosien ajan ennen EuroMaidanin alkua. Se mitä Maidanilla tapahtui syystalven ja talven aikana 2013/2014 oli odotettavissa, Ukrainan yhteiskunnalliset ongelmat olivat todella laajat, suomalaisen on kenties mahdotonta ymmärtää sitä epätoivoa, jonka vallassa miljoonat ukrainalaiset olivat – he kaipasivat ja toivoivat ynnä odottivat muutosta. He asettivat toivonsa EU:n kanssa neuvoteltuun sopimukseen, miljoonille sopimus oli kauan odotettu ja he asettivat siihen suuret toiveet, sen toivottiin vievän Ukrainan kohti länsimaista kansalaisyhteiskuntaa, sen toivottiin vievän – hitaan prosessin kautta – Ukrainan pois korruptoituneesta oligarkkien ja erilaisten klikkien hallitsemasta yhteiskunnasta. Ukrainalaisista moni ymmärsi sen, että he eivät välttämättä itse juurikaan pääsisi nauttimaan sopimuksen hedelmistä, niin hidas yhteiskunnallinen muutos tulisi olemaan, mutta he ajattelivat lapsiaan, joiden tulevaisuuden he toivoivat muuttuvan merkittävästi paremmaksi yhteiskunnallisen muutoksen kautta. Näin ei kuitenkaan käynyt, Viktor Janukovitsh jätti allekirjoittamatta pitkään hiotun sopimuksen – tämä teko oli kaikella tapaa pettymys miljoonille ukrainalaisille, jotka olivat panneet toivonsa sopimukseen. Janukovitsh tuskin arvasi, millaiset seuraukset teolla oli, ymmärrettiinkö edes Moskovassakaan teon seuraamuksia? Se sai kuitenkin kansan kadulle Kiovassa, tuhannet ihmiset kokoontuivat Maidanille osoittamaan mielipiteensä ja pettymyksensä: EuroMaidan oli saanut alkunsa.

Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana Ukrainan silloinen hallinto teki lukuisia karkeita virhearvioita, he myös arvioivat kansalaisten tahdon, päättäväisyyden ja voiman väärin. Janukovitshin hallinto olettaen luotti siihen, että turvallisuuskoneisto kykenisi vastaamaan kansan muodostamaan ”uhkaan”, tässä hallinto teki toisen merkittävän virheen – turvautui voimaan neuvottelujen sijaan. Marras-joulukuussa 2013 EuroMaidan oli kuihtumassa, ihmiset kokivat pettymystä ja epätoivoa, samalla tuhannet Maidanilla olleet olivat turhautuneita – he olivat valmiit lähtemään kotiin, näin kenties olisikin käynyt, jollei Ukrainan hallinto olisi tehnyt merkittävää virhettä ja turvautunut voimakeinoihin Maidanilla mieltään osoittaviin kansalaisiin. Tämä oli isku vasten kansalaisten kasvoja, mutta yhtä lailla voimankäyttö puhalsi liekkiin EuroMaidanin – tätä kehityskulkua Hellenberg kuvaa erinomaisella tarkkuudella teoksessa.

Tulevia tapahtumia kuvataan Silminnäkijät: Taistelu Ukrainasta -teoksessa erinomaisesti. Teoksen lukija viedään keskelle Maidania, hän tutustuu suureen joukkoon maidanilaisia. Samalla kun teos on hyvin tarkka silminnäkijäkuvaus seuraavien kuukausien tapahtumista, teos on myös inhimillinen kuvaus tunteista, joiden vallassa tuhannet ukrainalaiset olivat noina aikoina, jotka johtivat pelättyyn lopputulokseen – katutaisteluihin Kiovan ytimessä. Teoksen tässä osassa kuvataan raadollisesti niitä lukuisia virheitä, joihin Ukrainan hallinto ja sen turvallisuusjoukot syyllistyivät, kuinka voimankäytöstä tuntui tulevan itsetarkoitus ja kuinka hallinto turvautui rikollisiin joukkoihin (tituškoihin) likaisen työn tekijöinä. Kuinka hallinto järjesti lukuisia provokaatioita ja syyllistyi tekoihin, jotka yllättivät tapahtumia tarkkailleet ihmiset ja kansainväliset järjestöt: pidätyksiä, summittaista väkivaltaa, rikollisia otteita rauhanomaisia mielenosoittajia kohtaan ja lopulta puolustuskyvyttömien ihmisten ampumista Kiovan keskustassa.










Dynamon Stadionin portilla (Kiova).

 

Kiovan surullisia tapahtumia kuvaavassa osiossa mieleeni jäi lukemattoman kohdat, voisin poimia tähän lukuisia lainauksia teoksesta – huomioita ja kommentteja, mutta tyydyn kuitenkin poimimaan vain yhden tapahtuman, joka monella tapaa kuvaa Kiovan tapahtumia noina ”hulluina” viikkoina:

Heti kahden jälkeen yöllä Kiovan kaupungissa kuvailtiin vallinneen lähes keskiaikaisen tunnelman. Mihailovin luostarin oppipoika Ivan oli luvan saatuaan hälyttänyt apuvoimia Maidanille soittamalla hätäsoittoa kirkonkelloilla kello kahdesta kello viiteen aamulla. Tämä oli yksi mieleenpainuvimpia tapahtumia koko Maidanin aikana ennen sen veristä loppunäytöstä. Edellisen kerran tämä oli tapahtunut 1240-luvulla mongolien hyökätessä Kiovaan.” (Silminnäkijät: Taistelu Ukrainasta s. 91).

Kuten Hellenberg silminnäkijäkertomuksessaan teroitti, vaikka tapahtumien keskiössä oli Kiovan ja sen keskusta muutamien hehtaareiden kokoisella alueella, ympäri Ukrainaa järjestettiin Maidania tukevia mielenosoituksia ja tapahtumia – näitä mielenosoituksia järjestettiin myös idässä Janukovitshin tukialueella Donbasissa. Maidanilaisia tuki Kiovan seudulla myös ”Automaidan”, jossa lukuisat autoilijat levittivät ”Maidanin sanomaa” Kiovan alueella ajamalla letkassa, huoltaen samalla myös Maidanin mielenosoittajia Kiovan ytimessä.

Teoksen lukemalla ymmärtää sen, että kaikki alkoi hyvin spontaanisti. Kyseessä ei ollut mikään länsimaiden salaliitto, niiden tukema vallankaappaus Ukrainassa. Toki useat länsimaiset poliitikot ja toimijat antoivat tukensa ukrainalaisille, jotka osoittivat pettymyksensä ja nousivat korruptoitunutta ja rikollista hallintoa vastaan. Mutta aivan kuten kirjoituksen alkupuolella jo osoitin, ja aivan kuten Hellenberg kertoi, Ukrainassa yhteiskunnalliset ongelmat olivat olemassa olevia, ne kyseessä oli vuosikausien prosessin tulos, joka odotti syytä purkautumiselle ja EU-sopimuksen allekirjoittamattomuus oli lopulta se voima, joka sysäsi tapahtumaketjun liikkeelle. Mikäli Ukrainassa ei olisi tapahtunut merkittävää yhteiskunnallista muutosta, on oletettavaa, että jossain vaiheessa kansa olisi kaikesta huolimatta lähtenyt kadulle – aivan kuten se oli lähtenyt aiemminkin. Ukraina oli kaikella tapaa horjahteleva yhteiskunta, on mahdollista, että maan johto ei nähnyt tätä ”palatseistaan”, eikä täten ymmärtänyt sitä, millaisiin tekoihin pettynyt kansa voi ryhtyä. Mihin EuroMaidan voi johtaa, lopulta se johti väkeviin vaatimuksiin silloisen presidentti Janukovitshin syrjäyttämiseen ja lopulta Kiovan katutaisteluiden jälkeen näin kävikin. Niiden seurauksena Janukovitsh jätti Kiovan, teoksen luettuaan voi päätellä, että lähtöä oli jo valmisteltu jonkin aikaa – se ei ollut hetken päähänpisto vaan valmisteltu teko. Todennäköisesti Janukovitsh lähipiireineen tajusi mihin kaikki voi johtaa ja tämän seurauksena alkoi valmistella pakoa, mikäli turvallisuusjoukot ja berkutit eivät saisi tilannetta voimakeinoin hallintaansa. Perjantaina 21. helmikuuta 2014 Janukovitsh pakeni Kiovasta ja eri vaiheiden kautta päätyi lopulta Krimille, josta venäläisjoukot avustivat hänet Venäjälle.

On hyvä, että teoksessa Hellenberg kuvaa tarkasti myös niitä tapahtumia, jotka seurasivat EuroMaidania, kuljettaen lukijaa kohti idän tapahtumia Krimin miehityksen ja laittoman anneksaation kautta.

Seurasin itse EuroMaidania sen ensihetkistä lähtien, seurasin myös tapahtumia muualla Ukrainassa – läheisten ja ystävien kautta sain ensikäden tietoa myös idästä Donetskista. Tarkasta seuraamisesta ja lukemattomien luettujen artikkeleiden jälkeen tapahtumat olivat täynnänsä aukkoja, näitä aukkoja etenkin Kiovan tapahtumien osalta Hellenbergin silminnäkijähavainnot täydentävät erinomaisesti. EuroMaidan muuttuu entistä enemmän lihaksi, havainnot täydentävät toisiaan, ihmiset Maidanilla muuttuvat entistä enemmän lihaksi – he saavat uusia ulottuvuuksia, he muuttuvat todellisiksi, olemassa oleviksi ihmisiksi – toki yli sadan maidanilaisen elämä päättyi näiden viikkojen kuluessa, hekin saavat arvonannon teoksessa, heidän uhrauksensa ei ole turha. Barrikadien toisella puolen turvallisuusjoukkojen edustajat, berkutit ja miliisit saavat inhimillisiä piirteitä, heidän tekonsa eivät muutu hyväksytyiksi mutta hekään eivät ole yksiulotteisia kuvia. He ovat ihmisiä, joista osa oli valmis vuodattamaan verta, osan jättäessä rivit ja jopa vaihtaen puolta.

Kiovan tapahtumien hämmennys, sekavuus ynnä monissa paikoissa esiintynyt ammattitaidottomuus ja piittaamattomuus saavat osansa. Niitä ruoditaan tarkasti, hetkittäin jopa pikkutarkat (positiivisella tapaa) havainnot tuovat esille kokonaisvaltaisen piittaamattomuuden ja ihmishengen halveksunnan. Syyttävällä sormella voi osoittaa montaa tahoa, mutta viimekädessä syyllinen löytyy presidentinpalatsista.

Kiovan ja Janukovitshin kukistumista kuvaavien tapahtumien ja seuraavien epävarmojen viikkojen myötä Ukrainan silminnäkijäkuvaukset siirtyvät Itä-Ukrainaan Nina Leinosen täydentäessä silminnäkijäkuvauksia omalta osaltaan: Sota jota ei ole kuvaa nimensä mukaisesti Itä-Ukrainassa separatismin myötä alkanutta sotaa. Sotaa jota ei ole, mutta jota soditaan edelleen Ukrainan itäisissä osissa – tässä sodassa on kuollut tuhansia ihmisiä, haavoittuneita on kymmeniä tuhansia ja kenties pari miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa ja paennut joko Ukrainan hallinnossa oleville alueille tai Venäjälle. Itä-Ukrainassa soditaan sotaa, jonka moni on jo unohtanut ja jonka olemassa olon moni haluaisi unohtaa. Siirtyä eteenpäin ja jättää Ukrainan taistelemaan taistelunsa yksin.

Toimittaja Nina Leinosella on lukuisien Itä-Ukrainassa vietettyjen viikkojen ja kuukausien myötä kertynyt oivallinen näkemys ja tuntemus alueesta. Hän on päässyt seuraamaan tapahtumien etenemistä separatismin alkuhetkistä lähtien, niistä hetkistä, jolloin ensimmäisen separatistit ilmaantuivat katukuvaan, samoin hän on nähnyt separatismin ympärillä esiintyvät lieveilmiöt kaikessa karuudessaan – hän on myös nähnyt millaisia ”joukkioita” separatismi on vetänyt ympärilleen. Yhtä lailla hän on nähnyt, millaisin joukkioin alkukaaosta levitettiin ja mitä taustalla piili, kuten Leinonen teoksessa kirjoittaa kuvatessaan kevään 2014 tapahtumia:

Pääosa aukiolla koontuvista ihmisistä on eläkeläisiä. Osa on selkeästi provokaattoreita. Joka kerta, kun kokous on suurempi, kaikuu aukiolla huuto re-fe-rendum! Ihmiset vaativat kansanäänestystä Donetskin liittämiseksi Venäjään, tai ainakin autonomiaa alueelle. Huudot hiipuvat sitä mukaa, kun huudattajat poistuvat paikalta.” (Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta s. 230).

Samoin Leinosen havainnot hallintorakennusten valtauksista tukevat omia havaintojani siitä, että taustalla oli kaikella tapaa valmisteltua ja organisoitua toimintaa – ei mitään satunnaista, hallitsematonta ”aktivismia”:

Kulissien takana valmistellaan toukokuussa pidettävää laitonta kansanäänestystä, huhtikuisia rakennusten valtauksia suunnitellaan ja alueelle saapuu vähän kerrassaan lisää provokaattoreita. Huhtikuun alussa iskut hallintorakennuksiin ja poliisiasemille alkavat niin samanaikaisesti ja koordinoidusti, eli kyse voi olla vain valmiin suunnitelman toteuttamisesta.” (Silminnäkijät –Taistelu Ukrainasta s. 230).










Donetskin vallattu hallintorakennus huhtikuussa 2014. Maailmanlopun meininkiä.

 

Ukrainan tapahtumien tarkastelun kautta on tärkeää, että myös nämä tällaiset havainnot tuodaan esille, ne omalta osaltaan täydentävät kokonaiskuvion rakentamista – ne ovat monella tapaa merkittäviä havaintoja ja kun tällaisia havaintoja yhdistää muihin alueella olleiden havaintoihin, kuvio muuttuu entistä tarkemmaksi ja hallitummaksi, toiminnaksi, josta aito spontaanius oli kaukana. Toki sitäkin oli mukana, lähinnä osa mielenosoituksiin osallistuneista toimi spontaanisti toteuttaen omia tarpeitaan, mutta se mitä piilee taustalla, on jäänyt aivan liian vähälle tarkastelulle etenkin mediassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tässä suhteessa asianharrastajat ovat olleet kuviosta perillä jo hyvin varhain, keväästä 2014 lähtien – osa jo sitä ennen pohtiessaan, mitä erilaiset ”organisaatiot” kulisseissa suunnittelivat. Mitä tarkoittivat ”Novorossiya” -liput, joita eri tilaisuuksissa esiintyi jo vuosia ennen kevään 2014 tapahtumia? ”Silminnäkijät – taistelu Ukrainasta” -teoksen myötä nämä aiemmat havainnot saavat lihaa luiden ympärille. Aukot alkavat täydentyä!

Paikoin Nina Leinosen silminnäkijäkuvaus on kuin jännityskertomusta lukisi, tapahtumat ovat sellaisia, joita tavallisen kansalaisen on kenties vaikea uskoa todeksi – en laisinkaan ihmettele tätä. Mutta kun vertaan näitä havaintoja ja kokemuksia muiden alueella vierailleiden tai alueella asuneiden havaintoihin ja kokemuksiin, niin nämäkin havainnot ovat ymmärrettävämpiä – ne eivät ole fiktiivistä tarinaa vaan todellisuutta näissä ”kansantasavalloissa”. Tai tämän hetken Venäjällä.

Itä-Ukrainan sodan merkittävimpiä yksittäisiä tapahtumia on heinäkuun 17. 2014 Malaysia Airlinesin lennon MH17 alas ampuminen Itä-Ukrainassa separatistien hallinnoimalla alueella. Teoksessa Leinonen ei ota kantaa siihen kuka ampui koneen alas: ”kuka antoi käskyn” – kuten ei pidäkään. Kyseinen tehtävä on sälytetty toisille harteille. Leinosen kuvaus lohduttomuudesta alueella marraskuisena päivänä 2014 on kaikesta huolimatta merkittävä, se myös tuo esille hämmentäviä yksityiskohtia ja nostattaa pintaan ajatuksia – varmasti myös tunteita. Itse olen seurannut Ukrainan sodan ohella tarkkaan myös lentoon MH17:sta kytkeytyviä tapahtumia propagandasta eri tahojen suorittamaan tutkintaan. Tällaisessa kuviossa Leinosen inhimillinen silminnäkijähavainto on ajatuksia nostattava, erinomaisen kiinnostava ynnä poikkeava siitä materiaalista johon pääosin tutustun, samalla havaintoon sisältyy suunnaton tietomäärä.

Leinosen havainto lennon MH17 ”hautausmaalta” ja lukuisat muut vastaavat havainnot Maidanilta Itä-Ukrainan sotaan ovat monella tapaa tärkeitä, kyseessä on myös suuri joukko havaintoja jotka ovat jääneet aivan liian vähälle huomiolle aiemmin – tai ne on jopa pyritty torjumaan osassa mediaa. Hellenbergin osuudessa on merkittäviä lukuisia havaintoja, eräänä merkittävimmistä pidän selkeää ilmaisua siitä, että Maidan ei ollut fasistien tai uusnatsien luomus – heidän osuutensa oli lopulta hyvin marginaalinen, voidaan melkeinpä sanoa, että heitä oli kourallinen verrattuna niihin tuhansiin ja taas tuhansiin, jotka Maidanilla taistelivat paremman tulevaisuuden puolesta.

Vastaavasti Leinosen havainnoista merkittävimmät liittyvät Itä-Ukrainan tapahtumien ensihetkiin, niihin joita nostin esille aiemmin. Samoin Leinosen havainnoista tärkeiksi voidaan nostaa havainnot informaatiovaikuttamisesta ja suoranaisesta propagandasta. Itä-Ukrainassa propagandaa ja puhetta oli paljon, oli oltava tarkka sen suhteen mihin ja kehen saattoi luottaa: oli nähtävä omin silmin tapahtumat. Näiltä osin nostaisin esille s. 266 alkavan osuuden, jossa Leinonen kuvaa tapaamistaan suomalaissyntyisen Janus Putkosen kanssa, Putkonen toimi tuolloin (ja toimii edelleen) Donetskin ”kansantasavallassa” merkittävissä tehtävissä. Tuolloin, kuten nytkin, ”kansantasavaltaan” päästettiin mielellään vain lojaaleja toimittajia, ei objektiivisia ja tämä koitui Leinosen kohtaloksi – hän oli objektiivinen ei lojaali ”kansantasavallalle”, niinpä Putkonen oli merkittävässä roolissa sille, että Leinosen akkreditointi kansantasavaltaan evättiin. Kuvaavaa on:

Putkonen ilmoitti, että nyt käydään informaatiosotaa, ja että hänen edustamansa taho kertoo ainoana oikean totuuden.” (Silminnäkijät – taistelu Ukrainasta s. 267).

 

Teoksessa Hellenbergin ja Leinosen osuudet täydentävät toisiaan, Maidanilta edetään Ukrainan sotaan – kummankin havaintoja on helppoa lähestyä, kummallakin on oma persoonallinen tyylinsä. Kirjan kautta moni tapahtuma Ukrainassa muodostuu ymmärrettävämmäksi, samalla kirja herättää halun ja kiinnostuksen tutkia tapahtumia lisää – jopa minussa, siitä huolimatta, että olen itsekin elänyt viimeiset vuodet Maidania ja Ukrainan sotaa. Itse pidän, ehkäpä taustastani johtuen, ”Silminnäkijät – taistelu Ukrainasta” -teosta hyvin merkittävänä. Se luotaa syvältä ja samalla hyvin inhimillisesti Ukrainan tapahtumia viimeisimpien vuosien ajalta, se tarjoaa paljon lukijoilleen ja mikä tärkeintä se haastaa lukijansa ja pakottaa tarkastelemaan ympäristöään ja viime vuosien merkittävimpiä uutisia ja termejä, kuten informaatiosota ja propaganda, entistä tarkemmin. Kaikki ei aina ole siltä miltä se näyttää.

Itse pidän kirjaa sen tarjoaman näkökulman ja tapahtumien tarkastelun kautta jopa niin tärkeänä, että näkisin erinomaisen positiivisena, mikäli se olisi mahdollista kääntää useammallekin kielelle.









Taivaallinen sotnia, Kiova – toukokuu, 2016.

 

Luettavaksi ja tarkasteltavaksi: ”Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta” (Timo Hellenberg ja Nina Leinonen).

Minä, itseni ja läheisteni sekä ystävieni puolesta lausun kiitokseni Timo Hellenbergille ja Nina Leinoselle teoksen kirjoittamisen johdosta. Kiitokset myös teoksen kustantaneelle Docendolle!

 

Marko Enqvist

 

Kuvat:

Timo Hellenberg: Dynamon Stadionin portilla.

Nina Leinonen: Donetskin vallattu hallintorakennus huhtikuussa 2014.

Marko Enqvist: Taivaallinen sotnia.