Current track

Title

Artist

Background

Sarjakuvanäyttely kertoo virolaisten tarinoita Suomeen muuttamisesta – avajaiset 11.10.

Kirjoittanut 7. lokakuun 2019

Miehitysten ja vapauden museossa Tallinnassa avataan 11. lokakuuta Martin Rattasin suomen- ja vironkielinen sarjakuvanäyttely ”Tapahtuipa silloin, kun me mentiin Suomeen” (“See oli siis kui Soome läksime”).

Näyttely tuo esiin sarjakuvan keinoin tavallisten virolaisten ihmisten tarinoita Suomeen muuttamisesta, Suomeen kotoutumisesta, ja myös palaamisesta Viroon. Sarjakuvat pohjautuvat tiedettä, taidetta ja journalismia yhdistävän suomalais-virolaisen yhteistyöhankkeen Eriarvoisuus liikkeessä – ylirajaiset perheet Virossa ja Suomessa (EST-FIN) työhön. Koneen säätiön rahoittamaa hanketta johtaa professori Laura Assmuth Itä-Suomen yliopistosta.

Avajaisten aikana museo haluaa antaa puheenvuoron nuorille ja kutsuu heidät jakamaan omia muuttoajatuksiaan. Keskustelutilaisuus ”Matkustavat lapset ja nuoret” alkaa perjantaina 11.10. klo 12, jolloin Vabamu-museoon odotetaan jopa 100 nuorta. Iltapäivän aikana pohditaan, mikä saa ihmiset liikkumaan maiden välillä ja mikä auttaa heitä sopeutumisessa. Tarton yliopiston kulttuuritutkija Pihla Maria Siim puhuu lasten muuttokokemuksista ja esittelee virolaisten lasten kanssa saduttamalla koostettua kirjaa ”Kaksi kotimaatani” (“Minu kaks kodumaad”, Helios). Keskustelujen rinnalla järjestetään sarjakuvatyöpaja, jonka vetäjänä toimii taiteilija Martin Rattas. Hänen opastuksellaan tutustutaan tarkemmin myös avattavaan sarjakuvanäyttelyyn. Keskustelupiiri järjestetään yhteistyössä Suomen Viron-instituutin kanssa.

Näyttely on avoinna Vabamussa 11. joulukuuta asti. Tervetuloa!

Tietoa näyttelystä Vabamun verkkosivuilla https://www.vabamu.ee/mita-tapahtuu/tapahtumat/nayttely-silloin-kun-lahdimme-suomeen-avaaminen

Lisätietoa hankkeesta: https://estfinblog.wordpress.com/