Uutiset

Marko Enqvistin vastaus nimimerkille "Kysyn vaan"

"Kysyn vaan!" kirjoitti SSS-Radion toimitukseen

Viikonpäivät on vierähtänyt ”Kysyn vaan!” SSS-Radioon lähettämästä viestistä, jossa hän suuresti kritisoi Suomen roolia tänä päivänä – tai näin asian ymmärsin. Mitä ”Kysyn vaan!” kirjoitti – lyhyt lainaus hänen viestistä:

On varmaankin omaa junttiuttani, mutta viime lauantaina YLE:n julkaisemassa kolumnissa Suomen asettaminen Venäjää jahtaavien saalistajien joukkoon särähtää rauhantahtoisessa korvassani. Eivätkös Suomi ja presidentti Sauli Niinistö ole sovittelijoita eivätkä naapurimaan saalistajia? Vai päätettiinkö Varsovassa toisin? Kirjoittaja heittää joka tapauksessa Suomen Nato -rintamaan, jonka käsitys Venäjä -uhasta on tietoisesti paisuteltu. Tätä mieltä on muiden muassa professori, sota-strategian tutkija Pekka Visuri. Hänen mukaansa Venäjän uhka Baltialle ei perustu juuri muuhun kuin Ukrainan tapahtumien synnyttämään mielikuvaan. Tätä tosiasiaa ei oteta Suomessa huomioon, koska ollaan jumiuduttu Nato-vetoiseen ajattelumalliin. Juuri tuota ajattelumallia edustaa puhtaimmillaan Ylen kolumni 9.6.

Kolumnin mukaan Suomi rakentaa Nato-ansaa Venäjälle! On aivan pakko kysyä, miksi Suomi rakentaisi Venäjälle ansan? Voi myös kysyä, miksi Venäjälle pitää taas tieten tahtoen antaa mielikuva siitä, että Suomi kuuluu Venäjälle vihamielisesti suhtautuvien Nato-maiden porukkaan? Natohan mielletään Venäjällä Venäjä-vihamieliseksi organisaatioksi. Kolumnissa kuvaillaan värikkäästi sitä, kuinka Suomi kyttää saalista eli Venäjää jossain pensaan takana ja iskee sitten, kun on oikea aika. Täyttä puppua. Vaarallista puppua. Suomi on Euroopassa ainoa maa, jolla on kanttia mennä presidenttinsä hahmossa tapaamaan Venäjän johtajaa.” (1)

On tietenkin huomioitava, että hänen viestinsä innoituksen on antanut Marjo Näkin kolumni ja siinä esitetyt sanavalinnat (2), joita voi ehkäpä kritisoida, koska ne antavat hiukan väärän kuvan Suomen roolista. Minä en näe Suomen olevan NATO:n virittämän ansalangan toisessa päässä, itse asiassa en edes näe olemassa olevaa ansalankaakaan vaan NATO:n kannalta harkittuja vastineita Venäjän toimenpiteille jotka alkoivat Ukrainassa Venäjän miehitettyä Krimin ja tämän jälkeen aloitettua separatismin Itä-Ukrainassa ja myöhemmin kesällä 2014 osallistuttua omin asevoimin sotatoimiin Ukrainan maaperällä. Mutta katse on oikeastaan ulotettava Ukrainaa kauemmas, vuoteen 2008 ja elokuussa käytyyn sotaan Georgiassa. Tämän sodan oppien myötä Venäjä on entisestään vahvistanut asevoimiaan, muokannut strategiaansa ja ryhtynyt korjaamaan sodassa paljastuneita selkeitä puutteita. Jo Georgian sodassa oli nähtävillä hybridisodan elkeitä, joihin Etelä-Ossetian ja Abhasian alueilla operoivat ”paikalliset joukot” turvautuivat. Näitä oppeja toteutettiin ensin Krimillä ja tämän jälkeen Itä-Ukrainassa Venäjän toimesta.

NATO:n toimet ovat kaikella tapaa vastineita – puolustuksellisia – tarkoituksena on varautua Venäjän mahdolliseen aggressioon NATO-maita vastaan. Tässä kuviossa Suomen rooli on luonnollinen. Suomi on EU:n jäsenmaa ja tehnyt hyvin pitkään yhteistyötä NATO:n kanssa, Suomen puolustusvoimat on yhteensopiva NATO:n kanssa. Kuten puolustusministeri Jussi Niinistö taannoin totesi, Suomen puolustusvoimat on NATO-yhteensopivampi mitä osan NATO-maiden asevoimista ovat ja tällä hän epäilemättä tarkoitti joukkoa entisen Itä-Euroopan NATO-maita, joiden asevoimien kalusto on hyvinkin sekava kokoelma kalustoa lännestä ja idästä, idästä tulevasta kalustosta osa periytyy Varsovan liiton ajoilta. (3)

Suomen EU-jäsenyys omalta osaltaan saa aikaan sen, että maamme on sidottu Baltian kohtaloon. Mikäli Baltian alue joutuu ulkopuolisen aggression kohteeksi, on hyvin oletettavaa, että tällöin Baltian maat kohdistavat avunpyyntöjä NATO:n ohella myös EU:n jäsenmaille ja tällöin avunpyynnöt kohdistuvat myös Suomelle. Mitä Suomi tekisi tuolloin? Vastaisiko Suomen poliittinen johto avunpyynnölle ”Ei” – vai tarjoaisivatko he jotain apua aggression kohteeksi joutuneille Baltian maille, lähinnä Virolle? Pariisin taannoisten terrori-iskujen myötä Ranska vetosi Lissabonin artiklaan ja pyysi apua. Tekoa voi pitää ennakkotapauksena ja myös Suomi ojensi tuolloin auttavan kätensä Ranskalle, jokainen ymmärtää sen, että vastaavassa tilanteessa avunpyynnön tullessa etelästä Virosta, Suomen on mahdotonta vastata ”Ei”. Suomi on sidottu Baltiaan, halusimmepa tahi emme, joten on viisasta varautua tulevaan kaikin mahdollisin tavoin, myös tekemällä yhteistyötä NATO:n kanssa ja solmimalla keskinäisiä yhteistyösopimuksia eri länsimaiden kanssa ja pitää tähtäimessä se, että Suomen kannalta looginen ratkaisu on sitoutua läntiseen puolustusyhteisöön ts. hakemalla jokin päivä NATO:n jäsenyyttä.

Pekka Visuri on tunnettu NATO-kielteisestä asenteestaan, hän pyrkii myös järjestelmällisesti väheksymään Venäjän operaatioita lähialueillamme – kehottaa kääntämään katseen NATO:n tekemisiin, vaikka läntisen puolustusliiton toimenpiteet ovat vastineita Venäjän toimenpiteille. Kirjoituksessaan ”Venäjän joukkoja vedettiin Suomen lähialueilta” (4) Visuri antaa myös väärän kuvan Venäjän joukkojen vahvuuksista kokonaisuus huomioiden, samalla hän jättää huomiotta sen, että entistä enemmän on syytä katsoa ”horisontin taa” kun arvioidaan joukkoja ja niiden iskuvoimaa sekä kykyä. Venäjän asevoimien kokonaisvahvuus on noin miljoona miestä, maavoimiin kuuluu 395 000 sotilasta, heidän lisäksi on syytä huomioida maahanlaskujoukot (VDV) 35 000 miestä ja merivoimien alaisuudessa olevat merijalkaväen prikaatit (5), joista lähimmät on sijoitettu Suomen naapuriin Kuolan niemimaalle Petsamon alueelle. Venäjällä on asevoimiin kuulumattomia iskukykyisiä joukkoja FSB:llä kuin myös sisäministeriöllä (MVD), josta joukkoja siirretään tulevaisuudessa uuden kansalliskaartin alaisuuteen. Tällaisina sisäministeriön/kansalliskaartin iskukykyisimpinä joukkoina voidaan pitää ODON-divisioonaa (eli Dzerzhinsky Divisioona), jota on käytetty operaatioissa myös ulkomailla kuten Ukrainassa ja Ukrainaan kuuluvalla Krimillä.

Venäjän toimenpiteet lähialueillamme ovat kaikella tapaa todellisia. Venäjä on lisännyt vuosien ajan painetta Baltian kuin myös Suomen lähialueilla, joukkoja on vahvistettu ja lisätty. Venäjä suuntaa katseen lännen ohella pohjoiseen – Arktiselle alueelle, mikä sekin heijastelee väistämättä Suomeen. Alueelle on sijoitettu kalustoa, joiden kaukovaikutuskyky on hyvin tehokas (esim. Iskander-M ballistinen taktinen ohjus). Venäjän toimenpiteiden ja ylläpitämän uhan tähden ovat alueen maat ryhtyneet vastatoimiin. Baltian osalta tämä tarkoittaa sitä, että maat ovat pyytäneet alueelleen sijoitettavan lisää joukkoja ja tähän NATO vastaa, tähän toimenpiteeseen liittyy myös Puolan vahvistaminen NATO-joukoilla. Alueen valtioiden ei olisi ollut tarvetta näihin siirtoihin, mikäli Venäjä ei olisi lisännyt huomattavalla tavalla asevoimiaan maansa länsialueilla tai miehittänyt Krimiä ja aloittanut sotaa Itä-Ukrainassa. NATO:n ja muiden maiden toimenpiteet ovat täten vastatoimia eli puolustuksellisia toimenpiteitä, eivät offensiivisia toimia.

Tässä ”pelissä” – tällaista sanaa käyttääkseni – Suomi ei voi olla ulkopuolinen, kuten jo yllä viittasin. Suomi ei myöskään ole liittoutumaton valtio, Suomi on taloudellisesti ja poliittisesti sitoutunut läntiseen yhteisöön EU:hun. Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton. Tämä myös Venäjällä tiedetään. Suomen asetelma pohjolassa omalta osaltaan takaa sen, että mahdollisten (ei toivottujen) sotatoimien yhteydessä maamme ei voi olla sivussa, tai jos se tällaisen toimenpiteen onnistuu tekemään, tarkoittaa tämä minun tulkintani mukaan sitä, että Suomi on taipunut Venäjän mahdollisen painostuksen edessä ja näin kääntänyt selkänsä balteille kuin myös Ruotsille.

Venäjä on harjoitellut offensiivisia operaatioita Itämerellä, se on kohdistanut offensiivia harjoituksia Ruotsia kohtaan useamman kerran. Hyvin yleisesti tiedostetaan se, että Ruotsille kuuluvista Itämeren suurista saarista Gotlanti on strategisesti tärkeä ja samalla hyvin potentiaalinen kohde jonne Venäjä kohdistaisi offensiivin tilanteen kriisiytyessä aseelliseksi yhteenotoksi Itämeren alueella. Suomelle kuuluva Ahvenanmaa on myös tässä kuviossa noussut useamman kerran esille potentiaalisena offensiivin kohteena ja demilitarisoituna vyöhykkeenä se on yllätysiskulle altis.

Suomeen todennäköisesti tultaisi kokeilemaan ”pehmeämpiä” toimenpiteitä alkuun, jotta Venäjä saavuttaisi haluamansa lopputuloksen. Talvella näimme Venäjän taholta pakolaisten ohjailtua Suomeen muutamien viikkojen ajan, seuraukset ovat tiedossa. Venäjä sai haluamansa ja Suomi neuvotteli kahden kesken Venäjän kanssa, taktiikka, jota Venäjä pyrkii harjoittamaan EU:ta kohtaan eli ei neuvotella EU:n kanssa vaan yksittäisten jäsenvaltioiden, jolloin yhteisen yhteisön tuoma tuki ja turva puuttuu. Suomi alistui tähän kiristykseen yhden kerran, mikään ei estä Venäjää toteuttamasta samaa uudelleen tulevaisuudessa.

Venäjä on kohdistanut pakolaisvirtojen ohjailun ohella Suomeen suoraan tai välillisesti muitakin toimenpiteitä, kuten verkkoiskuja, vakoilua, informaatiovaikuttamista, propagandan levittämistä, yksittäisten kansalaisten uhkailua – näitä samoja toimenpiteitä on nähty myös muualla, Ukrainassakin ennen varsinaisen sotilasoperaation alkua. Ukrainassa hiljainen vaikuttaminen eri keinoin alkoi jo Janukovitshin kaudella, eli aikana jolloin Ukrainassa oli Venäjälle myönteinen johto. Sekään ei siis tuo suojaa, jos maassa on Venäjälle myönteinen johto, mikäli on Venäjän etujen mukaista saavuttaa jotain enemmän kuin poliittisesti yhteistyöhaluinen johto.

Asetelman ollessa tämän, jossa naapurissamme on valtio, joka on valmis turvautumaan voimatoimiin ja jopa sodankäyntiin ja joka miehittää naapurimaataan, on Suomen kannalta viisasta varautua tulevaan ja pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Paasikivelle tunnusomainen lause on "tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" – tässä ja nyt tosiasia on se, että naapurinamme ei ole länsimainen demokratia jossa vallitsevat kaikille yhtäläiset ihmisoikeudet, ei vaan naapurinamme on aggressiivinen yksinvaltainen Venäjä, joka tarvittaessa jatkaa politiikkaa sodan keinoin. Eräs varautumisen keino on sotilaallinen varautuminen, Suomen kohdalla puolustukselliset toimenpiteet ja tässä kuviossa keskusteluun on syytä nostaa enenevissä määrin myös sotilaallinen liittoutuminen ja sitoutuminen näiltäkin osin läntiseen yhteisöön.

 

Marko

 

1. http://www.sss-radio.ee/uutiset/article-12

2. http://yle.fi/uutiset/nato_virittelee_itameren_alueelle_ansalankaa__sen_toisessa_paassa_on_suomi/9014946

3. http://yle.fi/uutiset/puolustusministeri_jussi_niinisto_suomen_asevoimat_taysin_nato-yhteensopivat/9015095

4. http://sgseura.fi/index.php/15-ajankohtaista/29-pekka-visuri-venajan-joukot-suomen-lahialueilla

5. Suomen Sotilas 2/2015 ”Venäjän sotilaat”.