Blogi

Vielä infosodasta ja Infosota-teoksesta

Marraskuun 2. päivä kirjoittelin jo hiukan Saara Jantusen Infosota-teoksesta. Tuolloin kirjan lukeminen oli kesken, joten en niinkään arvioinut kirjaa vaan tein muutamia havaintoja kirjan ympärillä käydystä keskustelusta, joista alla vielä muutama huomio:

”Aloitetaan päivän sanalla, enkä nyt tarkoita otetta Raamatun kansien välistä, eli infosodalla. Viimeisimpien viikkojen aikana infosota on noussut otsikoihin, johtuen tietenkin Saara Jantusen aihetta käsittelevästä kirjasta Infosota. En vielä käsittele itse teosta kokonaisuutena, lähinnä siksi, koska olen lukenut vasta puolet siitä. Sen sijaan vertailemalla lukemaani siihen kohuun jonka Saara Jantusen teos tietyissä piireissä on saanut aikaan, herää väkisinkin kysymys, että ovatko kritiikkiä esittäneet edes avanneet Jantusen ajankohtaista teosta ja jos ovat avanneet, ovatko he lukeneet tekstin ajatuksella ja yrittäneet ymmärtää sitä kokonaisuutena?”

Ja vielä toinen lainaus:

”Mielestäni Saara Jantunen hyvin selkeästi ja seikkaperäisesti tekee selkoa kirjan tarkoituksesta ja siitä miksi se käsittelee pääosin juuri Venäjää, ja miksi aihetta on tärkeä käsitellä juuri nyt. Itse asiassa aihe olisi pitänyt ottaa tapetille jo vuosia sitten – viimeistään Georgian sodan jälkimainigeissa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mutta vaikka kirjan ydin kohdistuu Venäjään ja vaikka Venäjä on selkeästi keskiössä, Jantunen tuo tästä huolimatta mielestäni hyvin selkeästi esille sen, kuinka moniulotteista informaatiovaikuttaminen ja viimekädessä infosota on ja ettei Venäjä suinkaan ole ainoa valtio joka sitä harjoittaa.”

Tarjoan myös linkin kyseiseen kirjoitukseen: http://www.sss-radio.ee/blog/infosotaa-ja-nimien-luomia-vaarinymmarryksia

 Nyt luettuani koko kirjan ja pohdittuani pienen hetken lukemaani, tuntuu entistä enemmän siltä, että kaikki kirjaa tai kirjoittajaa arvostelleet eivät ole kirjaa lukeneet vaan kritisoivat syystä tai toisesta kirjoittajan kautta myös itse kirjaa. Monessa kritiikissä on havaittavissa selkeä teema, jossa kirjaa lähestytään kirjoittajan kautta ja näin pyritään viemään kirjalta arvoa, aivan kuten puhutaan vähättelevään sävyyn ”sotatieteiden tohtorista”, jolloin herää kysymys, että puhuvatko termiä vähättelevät yhtä vähättelevään sävyyn muidenkin erikoisalojen tohtoreista?

Kritiikissä esiintyvä teema on itse asiassa se johon Saara Jantunen kirjassaan myös kiinni huomiota, viedä keskustelu pois itse asiasta ja esille nostetaan vähätteleviä teemoja tai kohdistetaan keskustelu henkilöön ja paikoin mennään jopa henkilökohtaisuuksiin. Selkeää ad hominem keskustelua! Osaltaan kirjaan ja Jantuseen kohdistuva kritiikki osoittaa sen kuinka tärkeää kirjan kirjoittaminen on, ja samalla se osoittaa sen kuinka tärkeää on ollut käydä keskustelua trolli-ilmiöstä ja aiheesta nimellään kirjoitelleet toimittajat ovat laittaneet paljon peliin. Myös heille kiitos rohkeudesta nostaa aihe pöydälle!

Saara Jantusen teos on herättänyt keskustelua huomattavan paljon myös kirjassa esille nostetussa Venäjän trolliarmeija Facebook-ryhmässä, jossa 15. lokakuuta hakusanalla ”Jantunen” avattiin kaikkiaan 11 erilaista keskustelua joissa viitattiin kyseiseen kirjaan ja/tai Jantuseen, joten kirja todellakin herätti huomiota palstalla ja kun huomioidaan kirjan julkaistun tuolloin, on itsestään selvää, että ainakin osalla arvostelun ja hyökkäysten syy perustuu johonkin muuhun kuin kirjan lukemiseen. Tai edes sen avaamiseen.

Seuraavaksi sitten muutamia kirjan minussa nostattamia ajatuksia.

Aihe sinänsä on hyvin tuttu minulle, olen harrastelijapohjalta jo pidemmän aikaa pyrkinyt tutustumaan Venäjän harjoittamaan informaatiovaikuttamiseen ja infosotaan, huomioidaan kuitenkin se, että kiinnostukseni lähti oikeastaan liikkeelle jo vuosituhannen alkupuolella Yhdysvaltojen aloitettua Irakin sotaretken, joka päättyi Saddam Husseinin hallinnon kukistumiseen. Mutta etenkin viimeisimpien vuosien aikana Venäjä on ollut kiinnostukseni kohteena ja sen kautta myös muutamat suomalaiset eritason operaattorit – myös kirjassa mainitut Johan Bäckman (ja SAFKA ynnä sen yhteydet venäläiseen Мир без нацизма eli World Without Nazism katto-organisaatioon) ja Janus Putkosen toiminta Verkkomediassa ja etenkin nyt Donetskissa propagandistina ja ns. Donetskin kansantasavallassa DONi:n päätoimittajana.

Kirjassaan Jantunen käsittelee infosotaa ja informaatiovaikuttamista hyvin monitasoisesti, julkisuudessa paljon huomiota saanut ”trollikeskustelu” on oikeastaan selkeässä sivuosassa, mutta harmillisesti se on noussut liiankin paljon keskiöön ja samalla teoksen tärkeimmät ja merkittävimmät huomiot ovat saaneet aivan liian vähän huomiota. Toiminta on oikeastaan ymmärrettävää ja ymmärrettävämmäksi se tulee teoksen luettua, jälleen kerran toimitaan perinteisellä tapaa eli pyritään siirtämään keskustelun fokus johonkin muuhun kuin siihen merkittävimpään asiaan – keskustelu pyritään siirtämään ”trolleihin” ja sitä kautta yritetään omalta osaltaan heittää varjoa kirjan ylle ja väheksyä sen merkittävää aihetta. Nimityksenä trolli on kaikesta huolimatta varsin harmiton ja monelle tulee heidän toiminnasta harmiton puuhastelu ja sen myötä herää ajatus siitä, että kirjassa fokus olisi jollain muotoa ”harmittomassa toiminnassa” kun Jantusen keihään kärki osuu kuitenkin aivan muualle – itse asiaan eli infosotaan sen laajuudessaan.

Infosodassa käydään läpi kattavasti erilaisia vaikuttamisen muotoja ja siitä millaiseen rooliin ne on sovitettavissa. Vaikka pääasiallisena kohteena on, ymmärrettävistä syistä johtuen Venäjä, nostaa Jantunen esille esimerkein lukuisia keinoja mediavaikuttamisesta aina infosotaan. Teosta kritisoineilta tuntuu menevän kaiken aikaa ohi se, että Jantunen kohdistaa kritiikkiä myös Yhdysvaltojen harjoittamaan toimintaan vaikka tietenkään Jantunen ei voi siirtää fokusta Yhdysvaltoihin vaan se on pidettävä Venäjässä kirjassa eritellyistä syistä johtuen.

Tämä hyvin moniulotteinen ja selkeällä tapaa harkittu mutta hetkittäin positiivisella tapaa pohdiskeleva tyyli tuoda asiat esille oli minulle enemmän kuin positiivinen yllätys. Kirja on kirjoitettu siten, että ainakin minulla se lisää entisestään kiinnostusta aiheeseen, ja lisää entisestään kriittistä tarkastelua ympäriltä tulevaan informaatiotulvaan. Kirjassa esille nostetut vaihtoehtomedioiden – tai vastamedioiden – ruotiminen on luontevaa ja asiallista. Oma suhtautumiseni kirjassa esille nostettuihin vastamedioihin on hyvin kriittinen, sen sijaan positiivisessa ja myönteisessä hengessä toivoisin Suomeen kriittisesti toimivaa ja hyviin journalistisiin tapoihin tukeutuvaa vaihtoehtomediaa – mutta voi olla, että tämä toive on mahdoton sovittaa yhteen ainakaan siten, että toiminta olisi taloudellisesti kannattavalla pohjalla.

Historian taakka on havaittavissa kirjan sivuilta ja etenkin sen ympärillä käytävässä keskustelussa. Ikävä kyllä suomettuneisuuden ajasta ei olla päästy eroon, ehkäpä Suomi kaipaisi ”totuuskomissiota” jossa suomettuneisuuden ajan ”synnit” käytäisi pohjia myöten läpi ja näin myös omat kaapit puhdistettaisi luurangoista. Suomi ei saa luovuttaa päätösoikeutta omista turvallisuuspoliittisista valinnoista ja päätöksistä ulkomaille, ei etenkään maalle - Venäjälle, joka on hyökännyt naapurimaahansa ja miehittää osia siitä kansainvälisten lakien vastaisesti. Eikä tällä vuosituhannella keskustelua Suomessa pitäisi rajoittaa tai ohjata sivuraiteille – tämä toiminta on kaikella tapaa Suomen etujen vastaista ja se vähentää Suomen valinnanmahdollisuuksia. Rajoittaa Suomen liikkumavaraa kaikin mahdollisin tavoin.

Jantuselle kiitokset tärkeää aihetta laaja-alaisesti käsittelevän teoksen kirjoittamisesta!

Marko