Blogi

Kirjeenvaihtajamme Marko Enqvist: Uskommeko Venäjän tarinaa Ukrainan kahtia jakautuneisuudesta?

Uskommeko Venäjän tarinaa Ukrainan kahtia jakautuneisuudesta?

Euromaidanin jälkeen Krimin miehityksen yhteydessä ja etenkin Itä-Ukrainassa Venäjän toimesta organisoidun, varustetun ja rahoitetun ”separatismin” alettua, Venäjä pyrki järjestelmällisesti toistamaan ”tarinaa” Ukrainan kahtia jakautuneisuudesta sekä venäläisväestöön kohdistuvasta vainosta. Tätä tarinaa täydennettiin voimakkaalla propagandalla ja disinformaatiolla. Suomessa kuin myös muualla läntisessä maailmassa tätä venäläisten välittämää tarinaa ryhdyttiin toistamaan, osa tahallisesti ja tahattomasti tietämättömyyttään. Tätä tarinaa tuki ajatus siitä, että Krimillä ja Itä-Ukrainassa alueen väestö tukisi todella voimakkaasti ”separatismia”, niin Krimillä kuin myös myöhemmin keväällä 2014 Donbassin miehitetyillä alueilla järjestettiin näytösluonteisia vaaleja, joiden ainoana tarkoituksena oli osoittaa kansan tuki ”separatismihallinnolle” ja sittemmin ”kansantasavaltalaiselle” totalitaariselle hallinnolle.

Suomessa moni poliitikko sekä mielipidevaikuttaja on erehtynyt toistamaan Venäjälle sopivaa ”tarinaa”, osa lievemmässä muodossa puhuen sisällissodasta – osa tarkoituksellisesti Venäjän disinformaatiota levittäen. Tämä tarkoituksellisesti disinformaatiota ja propagandaa levittävä joukko koostuu taustaltaan erilaisista henkilöistä, joukossa on Venäjän hallinnolle työskenteleviä henkilöitä, kuten Johan Bäckman sekä Donetskin ”kansantasavallalle” työskenteleviä henkilöitä, kuten propagandasoturi Janus Putkonen, joka esiintyy ”uutistoimituksen” päällikkönä. Eräiden suomalaisten lausunnot ovat herättäneet ihmetystä tahi suoranaista närkästystä, tähän joukkoon voidaan laskea Gustav Hägglund – puolustusvoimien entinen komentaja. Suomessa toimii myös joukko vaikuttaja-agenteiksi lueteltavia henkilöitä, joiden tarinassa toistuu Venäjän ”sanelupolitiikka”. Mutta onko Ukraina niin kahtiajakautunut kuin väitetään?

Neuvostovallan aikana Ukrainaan siirrettiin ja pakkosiirrettiin huomattava määrä etnisesti venäläistaustaisia henkilöitä, 30-luvulla holomodorin (ukr. Голодомор) jälkimainingeissa, vastaavasti Donbassin teollisuusalueelle siirrettiin teollistamisohjelman myötä huomattava määrä venäläistaustaista väkeä, joista osa sulautui paremmin ja osa vastaavasti huonommin alueen väestöön. Ukrainaa on pyritty venäläistämään useita kertoja neuvostovallan aikana, voidaan sanoa, että tätä jatkui eräiltä osin aina 80-luvulle saakka perestroikan aikakaudelle. Tuolloin neuvostovalta ryhtyi nostamaan esille myös niitä alistustoimenpiteitä ja raakuuksia, joiden kohteeksi ukrainalainen orastava nationalismi oli joutunut vuosikymmenten kuluessa. Suomessa harvemmin on tuotu esille se seikka, että etenkin Karpaattien alueella ukrainalaisryhmittymät kävivät sissisotaa miehittäjiä vastaan. Taistelussa näitä kansallismielisiä ukrainalaisia vastaan puna-armeija tukeutui valtion turvallisuusministeriöön (MGB) ja sisäasiainministeriöön (MVD). Taistelut koituivat tuhansien (mahdollisesti kymmenien tuhansien) kohtaloksi, ja vielä suurempi joukko alueen asukkaita karkotettiin itään. Onnekkaimmat rangaistustöihin Itä-Ukrainaan, epäonnisemmat kauas itään tuhansien kilometrien päähän kotiseuduilta. Vielä 80-luvulla ukrainalaisopiskelijoita pakotettiin töihin valmistumisen jälkeen Venäjän SNT:n alueelle, usein tuhansien kilometrien päähän kotiseudusta, monien kohdalla työkomennus kesti vuosia – tämän toiminnan tarkoituksena oli osaltaan venäläistää väestöä, sillä Ukrainan SNT:n alueelle saapui vastaavasti kohtalainen määrä venäläisiä, etenkin tätä joukkoa asutettiin Ukrainan itä- ja eteläosiin. Voidaan siis sanoa, että aktiivisin toimin, keskushallinto pyrki hajottamaan kansallisten aatteiden nousua ja leviämistä. Tämän alustuksen jälkeen voimme siirtyä nykyhetkeen. Onko Ukraina niin jakautunut maa kuin annetaan ymmärtää?

Tässä kohdin ei kannata panna suurtakaan painoa ”kansantasavaltojen” alueella järjestetyille ”vaaleille” – niitä moni paikallinenkin on kuvannut farssiksi, näennäisillä vaalipaikoilla ei ollut minkään sortin järjestelyjä keväällä 2014 pidetyssä ”kansanäänestyksessä”. Vaalien kysymysasettelu oli myös sellainen, etteivät alueen ukrainalaismieliset voineet äänestää – moni ei edes halunnut äänestää näissä vaaleissa, joiden tulos oli jo ennalta tiedossa. Monin paikoin Venäjältä tuli äänestäjiä antamaan äänensä, valvonta oli olematonta, useilla paikoilla vaalihenkilöstöllä ei edes ollut todellista kuvaa siitä mistä äänestettiin (ja miksi). Vaalisalaisuudesta ei ollut tietoakaan, eräin paikoin vaalien alkaessa täytettyjä äänestyslippuja oli jo ”annettu”. Vaalitarkkailijoina oli tuolloin sopiviksi katsottuja henkilöitä, kuten Johan Bäckman, ”kansanäänestyksen” jälkeen näissä ”kansantasavalloissa” on järjestetty useampia paikallisvaaleja, joita on leimannut vaalien manipulointi, räikeät vaalivilpit ja vaaleihin liittyvä valehtelu. Vaalitarkkailijoina on myös toiminut suuri joukko kyseenalaisen taustan omaavia henkilöitä – joukkoon on kuulunut jälleen Johan Bäckman, syksyn 2016 paikallisvaaleissa valvojana oli myös Jarmo Ekman sekä Prizrak pataljoonassa taisteleva Petri Viljakainen.

Jotta saamme kuvan todellisesta tilanteesta, on parempi palata kevättalvella (maaliskuussa 14.-26.) 2014 Ukrainassa järjestettyyn laajaan mielipidetiedusteluun, jossa esitettiin laaja joukko kysymyksiä Ukrainan sen hetkisestä nykyisyydestä ja suunnasta, johon Ukrainan tulisi pyrkiä. Seuraavaksi pari kuvakaappausta osoittamaan eräiden merkittävien kysymysten tulokset:













Ukrainalaisista yhtenäistä valtiota kannatti kyselyn mukaan 64 % (kysely järjestetty maaliskuun aikana 2014, eli se kuvaa hyvin ajantasaisesti kansan tuolloisia tuntoja). Yhtenäinen valtio – ilman Krimiä – sai 10 % kannatuksen, liittovaltio - (alueiden valtaa korostava) - valtiomuoto sai 14 % kannatuksen. Vain 1 % antoi kannatuksen valtiolle, joka hajoaisi useampaan osaan, 1 % kannatti jotain muuta. Loput eivät joko vastanneet tai heidän oli vaikea antaa vastausta. Tämän kyselyn perusteella voidaan kuitenkin vetää kohtalaisia johtopäätöksiä siitä, kuinka suuri osa kannatti ”separatismia” tai ”kansantasavalloiksi” luonnehdittavia alueita tai Ukrainan hajoamista useammaksi valtioksi – määrä on noin 2 %. Todennäköisesti ”harmaasta” alueesta pieni osuus voidaan laskea kuuluvaksi edellä mainittuun 2 % joukkoon.

Mikäli tarkastellaan alueita, on havaittavissa jonkinmoisia eroja, niistä seuraavassa kaaviossa:














Kuten olettaa saattaa, lännessä yhtenäistä valtiota kannattaa huomattavan suuri osa alueen asukkaista 86 %, muiden osuuden ollessa marginaalinen. Keskisen-Ukrainan alueella yhtenäinen valtiomuoto saa sekin selkeästi suurimman osuuden – 78 %, mutta nyt yhtenäinen valtio ilman Krimiä saa jo kohtalaisesti enemmän kannatusta, samoin liittovaltiomuotoinen valtiomalli. Edelleen vaihtoehto ”muun” kannatus on marginaalinen.

Etelässä Yhtenäisen valtiomuodon ilman Krimiä ja liittovaltio-valtiomuodon yhteenlaskettu kannatus (47 %) nousee jo suuremmaksi mitä yhtenäisen valtiomuodon (yhden valtion malli) kannatus (44 %). Edelleenkään muut eivät saa suuren suurta kannatusta.

Idässä ”kansantasavaltojen” alueella yhtenäinen valtiomuoto saa suuremman kannatuksen kuin etelässä (45/44) – mutta voitaneen sanoa niiden olevan tasoissa. Huomioitavaa on kuitenkin se, että idässä yhtenäinen valtio ilman Krimiä saa vain 8 % kannatuksen, sen sijaan liittovaltio saa 26 % kannatuksen. Tässä kohdin on syytä huomioida se, että Ukrainan itäosat olivat Janukovitshin ja Alueiden puolueen merkittävintä kannatusaluetta, mikä melkoisella varmuudella vaikuttaa kannatuslukemiin, koska federaalimallia voidaan pitää Alueiden puolueen ajatuksena. Kyselystä laajemmin linkissä 1.


Yhteenveto

Yllä lyhyelti käsitellyn materiaalin sekä laajemman Public Opinion Survey Residents of Ukraine March 14 – 26, 2014 iri.org:in kyselyn materiaalin perusteella voi jo tehdä sen johtopäätöksen, että ennen ”separatismin” alkua Ukraina ei ollut lähellekään niin jakautunut maa, mitä venäläismedia ja -propaganda antoi ja antaa ymmärtää. Tai kuten läntiset, Venäjän narratiivia toistavat tahot, antavat edelleen ymmärtää. Huomioitavaa on se, että kyselytutkimus kyettiin suorittamaan kaikkialla Ukrainassa, myös Krimillä.

Laajaa kyselyä tukevat runsaat havainnot Itä-Ukrainasta, Donbassin alueelta, useiden tahojen havaintojen perusteella voidaan päätellä, että kevättalvella ja keväällä 2014 Itä- ja osin Etelä-Ukrainaan sekä Odessan alueelle saapui runsaasti ”putinin turisteiksi” kutsuttuja provokaattoreita – Odessan alueelle heitä saapui Transnistrian alueelta. Merkittävältä osin he ja marginaalissa olevat paikalliset organisaatiot (esim. Donetskaya Respublika) synnyttivät liikehdintää alueella, kuitenkin maaliskuun loppupuolella Donetskissa oli havaittavissa hallituksen vastaisten mielenosoitusten hiipumista, Lenin aukiolle Donetskin keskustaan kokoontui vähäisimmillään muutamia satoja mielenosoittajia. Todennäköisesti ilman laajempaa tukea ja Venäjältä saapunutta ”putinin turistien” invaasiota, mielenosoitukset olisivat kuihtuneet olemattoman vähäisiksi, jotka Ukrainan hallinto olisi kyennyt kukistamaan ilman laajempaa ATO-operaatiota. Tätä havaintoa tukee osin myös Igor ”Strelkov” Girkinin lausunto, jossa hän toteaa heidän olleen avainroolissa ”separatismin” synnyttämisessä ja että ilman heitä liikehdintä idässä oli kukistettu.

I was the one who pulled the trigger of this war," Strelkov said in an interview published Thursday with Russia's Zavtra newspaper, which espouses imperialist views.

"If our unit hadn't crossed the border, everything would have fizzled out — like in [the Ukrainian city of] Kharkiv, like in Odessa," Strelkov..”. (2)

Useiden eri lähteiden perusteella näille Venäjältä tulleille provokaattoreille maksettiin korvaus mielenosoituksiin osallistumisesta sekä niiden järjestämisestä (muun muassa arvostettu sotilas- ja tiedustelualaa käsittelevä julkaisu janes.com viittasi tällaiseen toimintaan). Provokaattoreiden ohella kevään 2014 tapahtumiin on liitettävä hyvin räikeä ja voimakas propaganda, joka eräiltä osin perustui jo vuosia ennen tätä harjoitettuun kuvioon, joka oli kohdennettu erityisesti Donbassin alueelle Oranssin vallankumouksen jälkimainingeissa. Aiheesta olen käynyt keskusteluja alueeseen ja Ukrainan historiaan perehtyneen maisterin kanssa, jonka pääaineena oli Ukrainan historia.

Havaintojeni perusteella yllättävän moni on sisäistänyt alun perin venäläisten liikkeelle laskeman tarinan Ukrainan liki täydellisestä jakautuneisuudesta. Tämä varmasti johtuu osin siitä, että Suomessa Ukraina on ollut suhteellisen tuntematon maa huolimatta sen koosta ja väkiluvusta. Monien mielissä se on laskettu kuuluvaksi samaan joukkoon Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa, esiintyypä edelleenkin sen suuntaista puhetta, jossa Ukraina niputetaan osaksi Venäjää – toisinaan törmään huomautukseen ”Ai Ukraina, eikö se ole sama kuin Venäjä” - mikä on sikäli oudoksuttavaa, koska Ukraina on ollut itsenäinen vuodesta 1991 alkaen ja sotaakin on käyty jo lähes kolme vuotta. Tällaiset, sikäli vähäiset tekijät huomioiden, ei ole ihme, että hyvin moni mieltää Ukrainassa käynnissä olevan sodan sisäiseksi selkkaukseksi, jossa venäjän kieliset taistelevat oikeuksistaan. Tämä johtuu vain suunnattomasta tietämättömyydestä yhdistettynä mielipidevaikuttamiseen.

Mutta tässä ei voida jättää huomiotta sitä joukkoa kansalaisia ja päättäjiä, jotka tietoisesti toistavat Venäjän liikkeelle laskemaa tarinaa Ukrainan jakautuneisuudesta. Heitä löytyy myös Suomen poliittisesta eliitistä, kuin myös monista muista eurooppalaisista valtioista. Taustalla tälle toiminnalle on erinäisiä syitä, osan on käytännössä tyydyttävä ”ruokkivan käden” sanelemiin ehtoihin – osalla taustalla on ideologisia syitä, enkä voi välttyä siltä epäilyltä, että eräiden kohdalla syynä ovat vuosikymmenten aikana kerätyt tiedot, joita Moskovassa tänä päivänä säilytetään ja joiden avulla henkilö on onnistuttu taivuttamaan Kremlille myötämieliseksi.

Tätä Venäjän pitkään harjoittamaa vaikuttamista kuin myös selkeää propagandaa on syytä tarkastella myös lännessä, pohtia sitä, että onko se toteutettavissa sellaisissa valtioissa, joissa vastaavan laajuista vuosia kestänyttä monisyistä operaatiota ei vielä ole nähty, ja jos, niin millaisin reunaehdoin? En nyt tässä kirjoituksessa ryhdy ruotimaan tätä laajaa teemaa, tämän kirjoituksen teema oli tarkastella kysymystä, onko Ukraina niin jakautunut kuin sen annettiin ymmärtää olevan keväällä 2014.

Pieniä eroja Ukrainan eri alueiden välillä on, sitä ei voi kukaan kiistää, mutta missään ne eivät ole niin merkittävät, että ne tukisivat venäläispropagandan väitettä maan likitäydellisestä kahtia jakautuneisuudesta ja siitä, että Ukraina voidaan jakaa kahteen osaan vetäen raja Dneprin kohdille – tätä kahtiajakoa tuntuu kannattavan myös Puolustusvoimain entinen komentaja Gustav Hägglund. Tai jos näin tehdään Ukrainassa, sama voidaan tehdä muuallakin, jos Venäjällä moiseen on halua tai tahtoa. Haluammeko sitä – kannustammeko Venäjää siihen? En usko, että haluamme – enkä usko, että kannustammekaan Venäjää siihen.

 

Marko

 

 

1. Public Opinion Survey Residents of Ukraine March 14 – 26, 2014

http://www.iri.org/sites/default/files/2014 April 5 IRI Public Opinion Survey of Ukraine%2C March 14-26%2C 2014.pdf
2. https://themoscowtimes.com/articles/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-41598


Kaksi suositeltavaa teosta:

Timo Hellenberg ja Nina LeinonenSilminnäkijät – Taistelu Ukrainasta”, jotta syntyisi ymmärrystä tästä hetkestä.

Johannes Remy "Ukrainan historia", jotta ymmärtäisimme Ukrainaa.