Blogi

Kirjeenvaihtajamme Marko Enqvist: Tšuhna on yksinkertainen

Tšuhna on yksinkertainen

Viime päivien uutisia lukiessani voimistuu vääjäämättä tunne siitä, että ehkäpä venäläiset ovat oikeassa väittäessään tšuhnien olevan yksinkertaisia ja hyväntahtoisia eli ehkäpä siis helposti ”nenästä vedettäviä”. Eilen iltapäivälehdet uutisoivat Supon (Suojelupoliisi) epäilevän Venäjän ostaneen Suomesta kiinteistöjä sotilailleen. (1) Viipurista Venäjältä Saksaan vedettävä Nord Stream II kaasuputkin on säännöllisesti otsikoissa, siinä missä Ruotsi pyrkii tekemään kaikkensa, jottei Nord Stream II valmistuisi, on samainen putki Suomelle pääministerimme Juha Sipilän mukaan ”ympäristökysymys”. (2) Näin Juha Sipilä jatkaa käytännössä sillä linjalla, jonka presidentti Tarja Halonen viitoitti Hampurissa 2008 todetessaan Nord Stream I putken olevan Suomelle vain ympäristökysymyksen. Tämän linjauksen allekirjoitti myös tuolloinen pääministerimme, Juha Sipilän puoluekollega, Matti Vanhanen.

Samaa naiiviutta on havaittavissa myös Fennovoiman ydinvoimahankkeen yhteydessä, jossa tunnutaan välttelevän aiheen turvallisuuspoliittisen näkökulman perusteellista julkista avaamista. Muutamat poliitikot ovat ilmaisseet huolensa näiltä osin, mutta kokonaisuudessa Fennovoiman ja sen myötä Rosatomin kautta Venäjän turvallisuuspoliittinen vaikutusmahdollisuus pyritään keskustelussa hautaamaan kaiken muun alle. Tässä kuviossa on pakko ihmetellä pääministerimme julkisuudessa esittämiä kovin naiiveja näkemyksiä, jotka tuntuvat viivaavan alle sen, että tällaiset ratkaisut ovat joko ”ympäristökysymyksiä” tai ”energiaratkaisuja”. Hetkittäin ilmassa on aistittavissa tuohtumusta, jos ryhdytään tiedustelemaan näiden asioiden turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia tai suoraan ilmaisemaan, että niillä sellaisia todellisuudessa on mutta Suomessa ne eräiden henkilöiden taholta halutaan kiistää, samalla myös keskustelua turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden ympärillä halutaan kahlita.

Tietenkin Nord Stream II on myös ympäristökysymys, Fennovoima on osa energiaratkaisua mutta samalla kumpikin on kaikella tapaa turvallisuuspoliittisia kysymyksiä ja ne lisäävät jollain tasolla riippuvuussuhdetta Venäjään a) Suomessa b) Euroopassa ja sen myötä toteutuessaan ne antavat Venäjälle yhden ”vipuvarren” lisää operoidessaan a) Suomessa b) Euroopassa. Samalla on tietenkin syytä muistaa se, että näiden ratkaisujen myötä Venäjän ei kuitenkaan ole mahdollista saada etenkään Euroopasta kokonaisvaltaista kuristusotetta, mutta ne operointivälineinä antavat Venäjälle yhden ”aseen” lisää ts. sen keinovalikoima vaikuttaa on laajempi ja entistä suurempi ryhmä eri tahoja on tavalla tai toisella riippuvuussuhteessa Venäjään – mikä voi jossain vaiheessa näkyä päätöksentekoon kohdistuvana paineennousuna. Näiltä osin on erinomaisen ymmärrettävää, että Baltian maat kuin myös Ruotsi sekä Puola vastustavat hyvin voimakkaasti Nord Stream II kaasuputkea – niille kyseinen putki ei ole vain ”ympäristökysymys” eikä kyseisissä maissa ole arasteltu käydä turvallisuuspoliittista keskustelua putken tiimoilta. Keskustelua jota Suomessa ei käydä ja jota Venäjä ei toivo Suomessa käytävänkään, näin uskallan väittää. Näiltä osin kysymys kuuluu, että miksi Suomessa ammutaan itseä jalkaan eikä käydä riittävän laaja-alaista keskustelua asian tiimoilta. Tai oikeastaan on syytä miettiä, että miksi käynnistettävää keskustelua ollaan tukahduttamassa säännönmukaisesti tiettyjen merkittävässä asemassa olevien poliitikkojen ja päättäjien taholta? Juha Sipilä ei suinkaan ole yksin tässä rintamassa. Mitkä intressit, kytkökset ja syyt ajavat kahlitsemaan keskustelua ja sen myötä helpottamaan myötämielistä päätöksentekoa? Onko vastaus: Venäjä, Venäjä, Venäjä?

Suomessa asennoituminen Nord Stream II kaasuputkeen tuntuu olevan poliittisessa johdossa ”kiveen hakattu” – se on ympäristökysymys. Onko se sitä Venäjälle? Onko Venäjälle energiapolitiikka ympäristökysymys? Kaikessa yksinkertaisuudessaan ei ole. Venäjälle energiapolitiikka ei todellakaan ole pelkästään ympäristökysymys, eikä se myöskään ole pelkästään energiakysymys. Venäjälle energia ja sen vienti, muodossa tai toisessa, on osa strategista ajattelua, jolloin kyse on keinosta pyrkiä luomaan vaikutussuhteita toisiin maihin ja alueisiin, jotka esim. energiaratkaisuidensa osalta olisivat riippuvaisuussuhteessa Venäjään. Ukrainassa on nähty, mihin tällainen liian tiivis riippuvaisuussuhde ikävimmillään johtaa, enkä nyt vedä sellaista analogiaa, että näin kävisi Suomen tai EU:n kohdalla, mutta liian naiivi ja lapsenuskoinen ei pidä olla ja tämän tähden myös Nord Stream II tulisi tarkastella kaikilta osin eikä vain ympäristökysymyksenä eli tarkastelu tulisi ulottaa myös sen turvallisuuspoliittiseen ulottuvuuteen.

Igor Šuvalovin toimesta Putinille suositeltiin hyökkäävämpää asennetta ulkopolitiikassa reilu vuosikymmen sitten. Uusi strategia sai nimen ”energiasupervalta”. Šuvalovin strategian päämäärä oli muuntaa Venäjän öljy ja kaasu poliittiseksi vaikutusvallaksi. (3)







Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia, s. 163. 

Konsepti ei välttämättä ole toteutunut alkuperäisessä ideassa, mutta venäläinen ajattelu huomioiden, voidaan sanoa, että energia on osa Venäjän strategista ajattelua ja toimintaa. Kaasun ja öljyn ohella kuviossa on mukana hyvin voimakkaasti Rosatom ja ydinvoima.

Rosatom (4) on Venäjän valtion korporaatio, se on myös ainoa toimija, joka pystyy toimittamaan ydinvoimaloita avaimet käteen -periaatteella ja tarjoaa niille myös polttoainetta. Tarvittaessa se kykenee myös rahoittamaan hankkeita. Rosatom on globaalisti hyvin merkittävä tekijä ydinvoimateollisuudessa ja siihen kytkeytyvissä tekijöissä (uraanikaivokset ja uraanin jalostus). Muutamia esimerkkejä:

- No. 1 globally in number of nuclear reactors under simultaneous construction (9 in Russia and 36 abroad).

- 36% of the global uranium enrichment market.

- 17% of the global nuclear fuel market. (4)

 

Stratfor vuoden takaisessa katsauksessa “Russia: Exporting Influence, One Nuclear Reactor at a Time” (5), summasi Rosatomin ja sen myötä Venäjän roolia markkinoilla, nostaen samalla esille Venäjän strategisia ulottuvuuksia ja tavoitteita, joista voin poimia esille seuraavat:

- Russia will expand nuclear power exports as a part of its strategy to garner global political influence through energy production.

- Contract conditions will allow Russia to prolong its presence in geopolitically important countries, especially under the "build, own, operate" model for constructing nuclear facilities.

 

Venäjän omassa strategiassa energialla on merkittävä rooli, sama rooli on ymmärretty kansainvälisesti ja siihen on kiinnitetty huomiota. Etenkin Ukrainan sodan myötä on huomioitu entistä enemmän se mahdollisuus, että Venäjä voi ja pyrkii käyttämään energiaa myös aseena, joten nämä merkittävät tekijät ja havainnot huomioiden on suorastaan oudoksuttavaa, että Suomessa asiasta ei haluta puhua sen oikeilla nimillä, katse siirretään hiukan sivuun ja esille nostetaan toisarvoiset tekijät, kuten ”ympäristökysymys”. Näin päädytään lopulta tilanteeseen, jossa arvio tehdään yksipuolisesti kokonaisuudelta silmät sulkien. Tarkastellaan Nord Stream II kohdalla sitä ympäristökysymyksenä, kun ensisijaisesti sitä tulisi tarkastella riittävän laaja-alaisesti mukaan lukien myös turvallisuuspoliittinen näkökulma.

 

Tšuhna taitaa olla todella yksinkertainen, kuin lapsi, joka uskoo sen mitä isä hänelle sanoo.

 

Marko


1. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016103122546706_uu.shtml

2. https://twitter.com/rusialpo/status/772399263015895040

3.  Mihail Zygar ”Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia” s. 163.

4. http://www.rosatom.ru/en/

5. https://www.stratfor.com/analysis/russia-exporting-influence-one-nuclear-reactor-time