Blogi

Donbassin kohtalonhetket

Ymmärtääksemme nykyisyyttä on meidän katsottava menneisyyteen, jos haluamme ymmärtää sen miksi Donbassissa soditaan, on syytä tiedostaa mitkä tapahtumat tähän ovat johtaneet – syitä tekojen takana. Tässä katsauksessa käyn läpi erityisesti Donbassin menneisyyden aina alueen merkittävimmän kaupungin Donetskin perustamisesta lähtien vuoden 2014 kevään kohtalonhetkiin saakka. Jotta itse ymmärtäisin tapahtumia paremmin, jotta osaisin tarkastella historiaa ja menneiden sukupolvien tapahtumia edes jollain muotoa tarkemmin minua on johdattanut alueen historiaan ja menneisyyteen, ja menneisyydestä neuvostoaikojen kautta nykyisyyteen, Donetskin Kansallisessa yliopistossa Ukrainan historiaa 90-luvulla opiskellut – historianmaisteri O.G.

Donetskin kaupungin kaupunkihistoria ulottuu 1800-luvun puolelle, 1861 walesilainen liikemies John Hughes perusti Kalmius joen äärelle Aleksandrovkan kylän lähelle terästehtaan sekä avasi muutamia hiilikaivoksia. Terästehtaan ja hiilikaivosten ympärille kasvoi pieni kaupunki, joka sai nimen Yuzovka, kaupunki nimettiin Hughesovkaksi eli venäläisittäin Yuzovkaksi perustajansa Hughesin roolin tunnustamiseksi. Seuraavina vuosikymmeninä terästeollisuus laajeni ja uusia hiilikaivoksia avattiin, mutta todella merkittävä laajeneminen tapahtui neuvostoaikana – teollisuuden kasvu oli hyvin ekspansiivista. Neuvostoaikojen ensimmäisen vuosikymmenen aikana – 1924 – Yuzovka nimettiin uudelleen Stalinoksi.

Mutta jo ennen alueen teollistumista alueella – Donbassissa - asui runsaasti väkeä pienissä kylissä ja kaupungeissa – alueella puhuttiin hyvin yleisesti myös ukrainaa ja asukkaista melkoinen osa oli etnisesti ukrainalaisia. Alue kuului tuolloin Venäjän imperiumiin, teollistumisen myötä alueelle alkoi muuttaa entistä enemmän venäläisiä työvoimaksi, jota tarvittiin maatalousvaltaiselle alueelle entistä enemmän. Muuttoliikkeessä ja etenkin poliittisessa toiminnassa merkittävä muutos tapahtui Venäjää kohdanneen vallankumouksen ja sen jälkimaininkien päätyttyä, kun alueen teollistuminen alkoi kasvaa eskpansiivisesti ja sen myötä alueelle muutti hyvin paljon köyhiä kouluttamattomia venäläisiä työvoimaksi kaivoksiin ja tehtaisiin. He etsivät alueelta mahdollisuuksia, rahaa ja uutta elinympäristöä. Samalla alkoi alueen neuvostoaikojen ensimmäinen venäläistäminen, valtion politiikkana oli kansallisen identiteetin tuhoaminen ja alueen venäläistäminen, johon kuului venäjän kielen opettaminen.

Samaa tapahtui toki kautta laajan neuvostovaltion, mutta Ukrainaa nämä toimet koskettivat todella rajusti etenkin 20-luvun lopulla, jolloin kulakkeja eli ”varakkaita talonpoikia” – maanviljelijöitä – kohtasi vaino ja pakkokuljetukset pois kotiseuduiltaan heidän ryhdyttyä vastustamaan pakkokollektivisointia. Stalinin toimeenpanemien vainojen seurauksena Ukrainan ja siihen rajoittuvien Etelä-Venäjän alueilta murhattiin 2½ miljoonaa kulakkia, satoja tuhansia pakkosiirrettiin pois kotiseudultaan ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Seuraava Ukrainan orastavaa kansallisuusaatetta kohtaava tragedia oli – käytännössä Stalinin käskystä – toimeenpantu holomodor eli nälkään tappaminen 30-luvun alkupuolella, se kosketti myös Donbassin maaseutuvaltaisia alueita. Holomodorin aikana miljoonat, etenkin ukrainalaiset, kuolivat nälkään, mutta viljan pakko-otto kosketti myös osia Ukrainan alueeseen rajoittuvia Venäjän eteläisiä seutuja.

Neuvostovaltion politiikkana oli nujertaa ja tarvittaessa tuhota kansalliset identiteetit, kielipolitiikalla pyrittiin häivyttämään muita kieliä venäjän ollessa valtakielenä laajassa maassa. Kielipolitiikka oli toki vain eräs käytössä olevista keinoista, se oli hidas mutta vääjäämätön prosessi johon yhdistyi muita venäläistämistoimenpiteitä. Voimakkaampia olivat sitten pakkosiirrot tai kokonaisten kansojen siirrot ja joukkotuhonnat, joista holomodor on suurin. Kaikkien näiden toimien tarkoituksena oli kuitenkin ”yhtenäistää” valtio, nujertaa eri alueiden kansallinen identiteetti ja sitoa alueet entistä voimakkaammin Moskovan hallintaan – alaisuuteen. Venäläistäminen ulottui monin paikoin myös nimiin ja sen myötä kansallisuuksiin, suuri joukko ukrainalaisia sai ”venäläisen identiteetin” näiden toimenpiteiden myötä.

Vuosikymmenten kuluessa neuvostoyhteiskunta siirtyi sodan kautta sodan jälkeiseen aikaan ja lopulta Stalinin jälkeiseen aikaan. Valtava maa siirtyi hitaasti TV-aikaan.

60-luvulla ja 70-luvun alkupuolella Donetskissa saattoi kaikesta huolimatta kuulla vielä ukrainaa, kaupungissa julkaistiin vähäisiä määriä ukrainalaista kirjallisuutta. 70-luvun edetessä pidemmälle ukrainan opiskelu hiipui, kaupungissa asuvien venäläisten ei tarvinnut opiskella ukrainaa – aluetta alettiin ”suojakauden” jälkeen venäläistää uudelleen, mutta aiempaa hienovaraisemmin keinoin.

Neuvostoyhteiskunnassa politiikkana oli edelleen siirtää ihmisiä pois kotiseuduiltaan, jotta heikennettäisi mahdollisen kansallisen identiteetin muodostumista. Toisaalta Ukrainan ja Valko-Venäjän SNT:t olivat sinänsä merkittävässä roolissa, että valtaosa väestä oli slaaveja kuten venäläisetkin, niinpä näiltä alueilta erityisesti koulutettu väki joutui lähtemään opintojen päätyttyä toisaalle neuvostovaltioon. Tämän koki myös 80-luvulla tuolloin ”teknikumissa” (opistoa vastaava oppilaitos) opiskellut ja sieltä valmistunut O.G, joka määrättiin työskentelemään Kazaniin kolmen vuoden ajaksi 80-luvun loppupuolella. Samanlaisen kohtalon kokivat lukuisat tuon ajan ukrainalaiset, opintojen jälkeen valtio ohjasi heidät toisaalle suureen valtakuntaan ja suuri osa heistä jäi lopulta uudelle kotiseudulleen palaamatta enää takaisin Ukrainan alueelle. Moni venäläistyi, ”kasvatti” uuden identiteetin itselleen. Tarkoitus oli käytännössä sama kuin aiempinakin vuosikymmeninä, häivyttää etenkin suuremmat kansallisuudet, joista olisi voinut muodostua uhka maan johdolle sekä erityisesti Venäjälle – sillä taustalla vallitsi aina myös ajatus siitä, että neuvostoimperiumin ydin, että valta on ja kuuluu Moskovalle eikä alueille. Varmistaakseen tämän Venäjän SNT:n alueelta muutti (pakkomuutti) miljoonia venäläisiä muualle suuren valtakunnan alueelle, mutta kuten aiemmin kirjoittamani perusteella päätellä, venäläisiä ei integroitu paikallisiin tapoihin vaan he pitäytyivät venäjässä eikä heidän tarvinnut opiskella kieltä, kulttuuria tahi historiaa. Ei ollut olemassa paikallista historiaa, oli neuvostohistoria. Näiden toimien avulla laajoja alueita venäläistettiin, näin tapahtui laajoille alueille Ukrainassa, erityisesti tämä kosketti Donbassia, joka monella tapaa rikkaana alueena kiinnosti venäläisiä ja näin ”hienovaraisin” toimin aluetta etnistettiin venäläiseksi, vaikka alueella asui edelleen miljoonia ukrainalaisiksi itsensä mieltäviä ja ukrainalaisina itseään pitävinä. Alueen haluttiin olevan venäläisen, vaikka se ei ollutkaan osa Venäjän SNT:tä.

Ukrainan itsenäistyminen

Ukrainan itsenäistymisen koittaessa Donetskista ja Donbassin alueelta ukrainan kieli oli likimain täydellisesti tuhottu. Alueella ei ollut merkittäviä ukrainankielisiä lehtiä, ei radio tai televisio-ohjelmia – sukupolvien vääjäämättömän venäläistämisen myötä ukrainalainen identiteetti oli etenkin kaupungeista kadonnut likitäysin. Näiltä osin tilanne oli aivan toinen mitä maan länsiosissa ja lounaisosissa, jossa maan kieli ja identiteetti oli säilynyt aivan toisella tavalla.

Ukrainan itsenäistyttyä viranomaisilta vaadittiin ukrainan kielen opiskelua, dokumentit ja asiakirjat oli laadittava ukrainaksi, mutta etenkin maan itäisissä osissa venäjän kieli piti pintansa ja se oli usein käyttö- ja asiointikielenä. Alue oli liki täysin venäläistetty, etenkin eliitin tasolla – kansan keskuudessa donbassilainen ja sen myötä ukrainalainen identiteetti kuitenkin edelleen kyti.

Ukrainan identiteetin kannalta vuosikymmenten neuvostoaika jätti jälkeensä maan ja kansan joka etsi itseään. 90-luvulla maata vaivasi sama tauti, joka vaivasi lähes kaikkia entisiä neuvostotasavaltoja – entinen eliitti alkoi kahmia omaisuutta itselleen, oligarkit rikastuivat kansan köyhtyessä. Idässä tähän yhtyi vielä sosialistisen ajan perintönä alueellinen piittaamattomuus Ukrainasta kansana ja valtiona, alkoi syntyä ajatuksia alueen erottamisesta Ukrainasta ja moni rajan molemmin puolin viehättyi ajatuksesta alueen liittämisestä Venäjään.

Ristiriidat kytivät, oligarkit keskittyivät omaisuutensa kasvattamiseen eivätkä kiinnittäneet huomiota alueen hyvinvointiin – sama vaivasi suurta osaa Ukrainaa ja entisiä neuvostotasavaltoja. Vielä suurempi ongelma oli ”historiattomuus”, ihmisillä ei ollut tietoa tai ymmärrystä alueen tai koko valtion historiasta. Neuvostoajan myötä kansallinen näkemys historiasta oli kukistettu, iskulauseiden ja propagandan myötä oli luotu myyttejä ja mielikuvia – länsi-ukrainalaiset olivat ”banderalaisia”. Se oli kirosana, siihen oli isketty vuosikymmenten aikana hyvin voimakas leima mutta ihmiset eivät tienneet tahi tunteneet historiaa, neuvostovallan - usein venäläiseen identiteettiin ja käsitykseen perustuva - propaganda oli luonut nimille ja henkilöille oman identiteetin ja historian. Usein merkitsevänä tekijänä oli ollut se, millainen oli nimen takana olevan henkilön suhde neuvostovaltaan ja kansallisen identiteetin nujertamiseen – Stepan Banderalla tämä suhde oli kielteinen, olihan hän ukrainalaisen kansallisen identiteetin ja kulttuurin puolesta taistellut. Hän oli siis oivallinen vihollinen neuvostovallalle ja venäläiselle identiteetille, jota neuvostovalta oli alueille levittänyt.

Tämän vuosituhannen puolella viisi puoluetta yhdistyi, syntyi Alueiden puolue, jonka ydinaluetta oli erityisesti Ukrainan kaakkoisosa Donbass. Puolueen faktorina toimi voimakkaasti Venäjältä tulevat ajatukset ja ideologiat. Puolueen politiikkana oli voimakkaan federalistinen ajatus ja etenkin idän erottaminen Ukrainasta, mikä soveltui Venäjän ajatukseen heikosta Ukrainasta, jonka suhde Venäjään oli tiivis.

Puolueen politiikkaan ja toimintaan yhdistyi voimakkaasti iskulauseet ja propaganda. Puolueeseen liittyvät järjestöt ja organisaatiot levittivät voimakkaasti huhuja ja juoruja – tiedon sijaan tarjottiin tietämättömyyttä. Jo oranssin vallankumouksen jälkimainingeissa idässä liikkui huhuja presidentti Juštšenkon ja ”oranssien” aikeista nujertaa venäläiset, liikkeelle laskettiin ensimmäisiä kertoja huhuja keskitysleirien pystyttämisestä venäläismiehille Itä-Ukrainaan. Samansuuntaiset huhut alkoivat liikkua alueella kevättalvella 2014 EuroMaidanin jälkimainingeissa, jolloin venäläisväestöä peloteltiin fasistien eli banderalaisten aikeilla perustaa keskitysleirejä alueelle.

Puoleen taustalta löytyi voimakas yhteys Venäjään, se on peruja aina vuosituhannen alkupuolelta alkaen mutta etenkin vuoden 2004 Ukrainassa järjestettyjen presidentin vaalien myötä Alueiden puolueen Janukovytš sai taakseen Venäjän poliittisen johdon. Hän oli Venäjän ehdokas presidentiksi, mikä toisaalta aiheutti suurta ärtymystä osassa ukrainalaisia, koska kyse oli toistaiseksi Venäjän voimakkaimmasta sotkeutumisesta Ukrainan sisäisiin asioihin ja halusta sitoa kokonainen kansakunta itseensä – Venäjään.

Alueiden puolueen nousun ja venäläisvaikutuksen myötä alueellisesti iskulauseet ja propaganda lisääntyivät entisestään – kyse ei ollut enää Ukrainasta valtiona vaan Donbassista ja erityisesti Donetskista, iskulauseiden sanoma oli: ”Donetsk elättää Ukrainan”.

Lopun alku 2014

EuroMaidanin mainingeissa Itä-Ukrainaan alkoi saapua nuoria miehiä Venäjältä. Näitä ”vapaaehtoisia”, jotka usein tulivat köyhistä oloista epämääräisin taustoin, käytettiin hyväksi faktoreiden toimesta. Faktoreista osa tuli Alueiden puolueen toimijoista ja organisaattoreista, mutta suurimman osan kohdalla jäljet juontavat Venäjälle ja aina vallan ytimeen saakka, niinpä Venäjän rooli Itä-Ukrainan kaaoksen ja separatismin sekä myöhemmin sodan sytyttäjänä on hyvin merkittävä, niin merkittävä ettei ilman Venäjän osallistumista, sodaksi kasvanut separatismi olisi ollut mahdollista. Näille Itä- ja Etelä-Ukrainassa kaaosta ja mielenosoituksia, sekä lopulta sotaan johtanutta separatismia aiheuttaneille ”vapaaehtoisille” venäläiset maksoivat käyvän korvauksen.

Tämän mahdollisti useampi tekijä sen ohella, että Venäjän osuus vaikuttajana ja rahoittajana oli merkittävän suuri. Näitä muita tekijöitä oli raadollinen ihmisten hyväksikäyttö, ihmisiä joilla ei ollut identiteettiä eikä ymmärrystä historiasta, että alueen menneisyydestä oli mahdollista ohjailla haluamaansa suuntaan. Televisiolla ja internetillä oli merkittävä rooli mielipidevaikuttamisessa ja propagandan levittämisessä, venäläisperäinen väestö seurasi mielellään venäläisiä ohjelmia ja uskoi venäläisiä vaikuttajia, joita myös Alueiden puolueessa oli runsaasti.

Venäjän ohella osa Alueiden puolueen taustalla toimineista oligarkeista osa loi kaaosta Donbasissa pyrkien myös henkilökohtaisesti hyötymään tilanteesta. Heidän vaikutus kulisseissa rahoittajana ja provokaattoreina oli merkittävä, sodan laineiden lyödessä rajummiksi osa heistä jätti Donetskin ja Donbasin taakseen – osa suuntasi itään ja Venäjälle, osa eri syistä johtuen valitsi lännen ja Ukrainan. Mikä on heidän roolinsa nyky-Ukrainassa, on kysymys, joka on esitettävä.

Väestö jolle oli muodostunut värittynyt kuva menneisyydestä, oli helppoa myydä ajatuksia fasismista ja banderalaisista, kouluja käymättömään väestönosaan propagandalla oli suuri vaikutus – tämä yhdistettynä voimakkaaseen venäläisvaikutukseen ja Venäjän (valtiona) vaikutukseen oli suurin rooli epävakauden ja epävarmuuden kylvämisessä.

Sisäistä ja ulkoista vaikutusta vastaan on kyettävä taistelemaan, merkittävässä roolissa on ihmisten kouluttaminen, se että lapsesta pitäen opitaan tuntemaan ja ymmärtämään tiettyjä asioita, on opittava historiaa, on opittava tuntemaan menneisyys. On opittava ajattelemaan, on opittava ajattelemaan ja pohtimaan asioita kriittisesti – opittava tarkastelemaan niitä monelta näkökantilta. On myös ymmärrettävä mitä on propaganda, mitä propaganda tarkoittaa ja kuinka sen voi blokata, kuinka sitä vastaan on mahdollista taistella.

Olen nähnyt Ukrainassa ja Venäjällä sen kuinka helposti ihmiset uskovat propagandaa ja kuinka helposti he sisäistävät sen. Propagandaa vastaan on taisteltava ja se alkaa perusteista, joita yllä lueteltiin.

Marko 

Huom: Vuosilukutiedot Donetskin kaupungin historian osalta tarkistettu internet-lähteistä, kuten:

https://en.wikipedia.org/wiki/Donetsk
https://en.wikipedia.org/wiki/John_Hughes_(businessman)